Henokin kirja
Vanhan testamentin apokryfikirja / From Wikipedia, the free encyclopedia
Henokin kirja (tai joskus Eenokin kirja, ge’eziksi መጽሐፈ ሄኖክ mets’iḥāfe hēnoki) tarkoittaa kolmea Nooan esi-isän Henokin nimiin pantua kirjoitusta, jotka kuuluvat Vanhan testamentin apokryfisiin kirjoihin. Nimellä viitataan yleensä ensimmäiseen Henokin kirjaan eli etiopialaiseen Henokin kirjaan, joka on säilynyt ainoastaan ge’ezin kielellä. Toinen Henokin kirja, joka on peräisin noin ensimmäiseltä vuosisadalta, on säilynyt vain kirkkoslaavilla. Kolmas Henokin kirja on peräisin 400–500-luvuilta. Kirjoissa Henok oppii tuntemaan maailmankaikkeuden rakenteen ja muita jumalallisia salaisuuksia.[1] Suurin osa tutkijoista katsoo kaikkien Henokin kirjojen olevan pseudepigrafisia.
Henokin kirja | |
---|---|
መጽሐፈ ሄኖክ | |
Alkuperäisteos | |
Kirjailija | anonyymi kirjoittaja, Henok (pseudepigrafinen) |
Kieli | mahdollisesti aramea tai heprea, säilynyt ge’ezin kielellä |
Genre | apokryfinen kirjoitus |
Julkaistu | ei tiedossa, mahdollisesti 300–100 eaa. |
Suomennos | |
Suomentaja | Johannes Seppälä |
Kustantaja | Ortokirja ry |
Julkaistu | 1982 |
Sivumäärä | 84 s. |
ISBN | 951-95565-5-9 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Infobox OK |
Ensimmäinen Henokin kirja ei kuulu kristinuskon valtavirran Raamatun kaanoniin. Jotkut kristilliset kirkot, kuten Etiopian ortodoksinen kirkko, lukevat kirjan kaanoniinsa. Nykyisin tunnetut Henokin kirjan tekstit on ajoitettu makkabealaisajalle noin 160-luvulle eaa. Uuden testamentin Juudaksen kirje siteeraa Henokin kirjaa.[2]