Giovanni Antonio Scopoli
From Wikipedia, the free encyclopedia
Giovanni Antonio Scopoli, latinaksi Johannes Antonius Scopoli, (3. kesäkuuta 1723, Cavalese Val di Fiemme – 8. toukokuuta 1788, Pavia) oli italialais-itävaltalainen lääkäri ja luonnontieteilijä.[1]
Giovanni Antonio Scopoli | |
---|---|
Giovanni Antonio Scopoli. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 3. kesäkuuta 1723[1] Cavalese Val di Fiemme |
Kuollut | 8. toukokuuta 1788 (64 vuotta)[1] Pavia |
Koulutus ja ura | |
Tutkimusalue | kasvitiede |
Infobox OK |
Giovannin isä oli lakimies. Lääketieteen oppiarvon Giovanni suoritti Innsbruckin yliopistossa, ja hoiti praktiikkaa Cavalesessa ja Venetsiassa. Hän kulutti paljon aikaa keräämällä kasveja ja hyönteisiä Alpeilla. Hän vietti 2 vuotta Seckanin herttuan yksityissihteerinä, kunnes sai lääkärin viran elohopeakaivoksilta Idrijasta, läntisessä Sloveniassa. Täällä hän vietti seuraavat 16 vuotta. 1761 hän julkaisi tutkimuksen De Hydroargyro Idriensi Tentamina, jossa käsitteli elohopeamyrkytysoireiden esiintymistä kaivosmiehissä.
Idrijassa Scopoli tutki paikallista luontoa, julkaisten 1760 Flora Carniolica tutkielman ja laajan tutkimuksen hyönteisistä. 1769–72 hän julkaisi Anni-Historico Naturales tutkimuksen, jossa kuvaili uusia lintulajeja lukuisista kokoelmista.
1769 Scopoli osoitettiin Saksaan Chemnitzin Kaivosakatemian lehtorin virkaan. 1777 hän siirtyi Pavian yliopistoon. Hänen viimeiseksi työkseen jäi Deliciae Flora et Fauna Insubricae (1786-88), missä hän esitti tieteelliset nimet Pierre Sonneratin matkoillaan löytämille ja kuvailemille linnuille ja nisäkkäille.
Scopoli kuvaili tieteelle lukuisia kasveja, hyönteisiä, ja linnuista muun muassa rääkkähaikara, tundrahanhi, pikkuhuitti, pikkutylli, tornipöllö, minervanpöllö, alppirautiainen ja mustapääsirkku ovat hänen nimeämiään.
Scopolin nimeämien kasvien tieteellisen nimen perässä käytetään auktorilyhennettä Scop..[2]