Albrekt Brandenburgilainen
saksalaisen ritarikunnan suurmestari ja ensimmäinen Preussin herttua / From Wikipedia, the free encyclopedia
Albrekt Brandenburgilainen (saks. Albrecht von Preussen, 17. toukokuuta 1490 – 20. maaliskuuta 1568) oli Saksalaisen ritarikunnan 37. suurmestari ja samalla ritarikunnan hallitseman ritarikuntavaltion päämies vuodesta 1510. Kun hän vuonna 1525 kääntyi luterilaisuuteen, ritarikuntavaltio muutettiin maalliseksi Preussin herttuakunnaksi, jonka hallitsijana Albrekt sen jälkeen toimi kuolemaansa saakka.[1][2] Herttuakunta käsitti suunnilleen sen alueen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Itä-Preussina ja jonka eteläosa kuuluu nykyisin Puolaan, kun taas sen pohjoisosa muodostaa Venäjään erillisenä eksklaavina kuuluvan Kaliningradin alueen. Albrekt oli ensimmäinen eurooppalainen hallitsija, joka otti luterilaisuuden tai ylipäänsä minkään protestanttisen suuntauksen valtionuskonnoksi.
Albrekt Brandenburgilainen | |
---|---|
Albrekt, Lucas Cranach vanhemman vuonna 1528 maalaama muotokuva. | |
Saksalaisen ritarikunnan suurmestari | |
Valtakausi | 1510– 1525 |
Edeltäjä | Fredrik Saksilainen |
Seuraaja | Valter von Cronberg |
Preussin herttua | |
Valtakausi | 10. huhtikuuta 1525 – 20. maaliskuuta 1568 |
Seuraaja | Albrekt Fredrik |
Syntynyt |
17. toukokuuta 1490 Ansbach, Ansbachin ruhtinaskunta |
Kuollut |
20. maaliskuuta 1568 (77 vuotta) Tapiau (nyk. Gvardeisk) |
Puoliso |
Dorothea Tanskalainen Anne-Marie |
Lapset |
Anna Sofia Katharina Frederick Albert Lucia Dorothea Lucia Albert Elisabet Albrekt Fredrik |
Suku | Hohenzollern |
Isä | Fredrik I |
Äiti | Sofia |
Uskonto | katolisuus (vuoteen 1510), luterilaisuus (myöhemmin) |
Albrekt kuului Hohenzollernin suvun ansbachilaiseen haaraan. Hänen tultuaan Saksalaisen ritarikunnan suurmestariksi hänen poliittiset ja hallinnollisen kykynsä pelastivat ritarikunnan silloisesta alennustilastaan. Kun hän kuitenkin myöhemmin asettui kannattamaan Martti Lutheria, joka kapinoi katolista kirkkoa ja Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan, hän muutti ritarikunnan hallitseman valtion protestanttiseksi Preussin herttuakunnaksi, jossa herttuan asema oli perinnöllinen, joskin hän tämän vuoksi joutui alistumaan enonsa, Puolan kuningas Sigismund I:n vasalliksi. Tämä järjestely vahvistettiin Krakovan rauhansopimuksella vuonna 1525. Albrekt vannoi henkilökohtaisesti uskollisuudenvalan Sigismundille, minkä vastineeksi hän ja hänen perillisensä saivat herttuan arvon.
Albrektin hallitsijakausi Preussissa oli suuri menestys. Hän oli aktiivinen myös yleissaksalaisessa politiikassa: vuonna 1526 hän liittyi Torgaun liittoon, ja yhdessä protestanttien kanssa hän yritti kukistaa keisari Kaarle V:n sen jälkeen, kun Augsburgin uskonrauha vuonna 1548 oli solmittu. Albrekt myös perusti kouluja herttuakunnan kaikkiin kaupunkeihin, ja vuonna 1544 hän perusti Königsbergin yliopiston.[3] Muutoinkin hän tuki kulttuuria ja taiteita. Valtakautensa lopulla Albrektin oli kuitenkin pakko korottaa veroja ja takavarikoida kirkolta loputkin maat, mikä sai talonpojat kapinomaan. Myös hovimiesten Johannes Funckin ja Paul Skalicin juonittelut saivat aikaan uskonnollisia ja poliittisia kiistoja. Viimeiset vuotensa Albrekt vietti käytännössä valtansa menettäneenä ja kuoli Tapiaussa 20. maaliskuuta 1568. Hänen poikansa Albrekt Fredrik seurasi häntä Preussin herttuana.
Tekemällä lopun ritarikuntavaltiosta ja perustamalla Preussin herttuakunnan Albrekt valmisti tietä Hohenzollernien suvun myöhemmälle nousulle. Sen vuoksi häntä pidetään usein Preussin valtion perustajana, ja epäsuorasti hänen on jopa katsottu panneen alulle kehitykseen, joka lopulta johti Saksan yhdistymiseen.