Suomen sisällissodan naiskaartit
From Wikipedia, the free encyclopedia
Suomen sisällissodan naiskaartit olivat Suomen sisällissodan aikana punakaartin naisista muodostettuja osastoja, joita perustettiin helmikuun alusta 1918 lähtien punaisten hallussa olleen alueen asutus- ja teollisuuskeskuksiin. Kaarteihin kuului yhteensä noin 2 000 nuorta naista, jotka olivat pääosin teollisuustyöläisiä, palvelijattaria ja piikoja. Nuorimmat naiskaartien jäsenet olivat vain 14–15-vuotiaita, eikä heidän keski-ikänsäkään noussut juuri pariakymmentä vuotta korkeammaksi. Ainoastaan osa naiskaartilaisista kuului aseellisiin taistelujoukkoihin, heitä toimi lisäksi huolto-, muonitus- ja sairaanhoitotehtävissä.
Lähteestä riippuen taisteluissa kaatui 70–130, teloitettiin 420–460 ja vankileireillä kuoli 80–110 naiskaartien jäsentä. Heidän lisäkseen kuolleeksi julistettiin 180 kadonnutta, joiden kohtalosta ei ole tietoa. Vuonna 1998 julkaistun tutkimuksen mukaan naiskaartien kokonaistappiot olivat 755 kuollutta.[1][2] Teloitettujen keski-ikä oli noin 20 vuotta ja puolet heistä oli alaikäisiä.[3] Naiset joutuivat ennen teloitustaan usein myös seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Historiankirjoitus on yleisesti väittänyt, ettei vankileireillä tapahtunut naisten teloituksia ja ne ovat tulleet yleiseen tietoisuuteen vasta 1990–2000-luvuilla.[4] Joidenkin tutkijoiden mukaan naisten ja lasten kohtalot vankileireillä on pidetty tarkoituksella pimennossa.[5] Nykyinen tutkimus on osoittanut, että naiskaartilaisten järjestelmällisesten teloitusten taustalla oli myös rotuhygienisenä pidetty halu yhteiskunnan puhdistamiseen sodan voittaneiden valkoisten naiskuvaan sopimattomista punakaartilaisista.[4]
Naiskaartilaiset olivat itse radikaaleja naisia, jotka halusivat muutosta omaan asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. He pukeutuivat usein perinteisen hameen sijasta housuihin ja miesten vaatteisiin, jonka vuoksi heitä nimitettiinkin ”housukaartilaisiksi”. Murtautuminen ulos perinteisestä naisen mallista ja aseeseen tarttuminen aiheuttikin suunnatonta vihaa sisällissodan valkoisissa, mikä myös johti myöhempiin teloituksiin. Naiskaarteista on myös jäänyt elämään useita erilaisia myyttejä. Punaiset korostivat omassa propagandassaan heidän poikkeuksellista urheuttaan ja esittivät naiset todellisuutta merkittävämpänä osana punakaartien sotilaallista toimintaa, vaikka naiset todellisuudessa osallistuivat taisteluihin vain viimeisena reservinä sodan loppuvaiheessa. Vastapuoli taas pyrki demonisoimaan ja epäinhimillistämään epäsovinnaisina pitämiään naiskaartilaisia, muun muassa levittämällä väitteitä heidän miehiin kohdistamista hirmuteoistaan.[6]