Säädösoikeus
mannereurooppalainen oikeusjärjestelmä / From Wikipedia, the free encyclopedia
Säädösoikeudellinen (engl. civil law) juridinen järjestelmä on sellainen, jossa kaikki tuomiot annetaan lainsäädäntövaltaa käyttävän hallinnollisen elimen hyväksymän kirjoitetun lainsäädännön pohjalta. Tapaoikeudellisissa järjestelmissä puolestaan tuomioita jaetaan myös käytännössä muodostuneiden ennakkopäätösten ja kirjoittamattoman lain pohjalta.[1]
Säädösoikeudelliset järjestelmät perustuvat useimmiten vahvaan vallan kolmijako-opin periaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuinten tulee sokeasti soveltaa kirjoissa määrättyä lakia. Useiden Euroopan maiden juridiset järjestelmät ovat saaneet vaikutteita Ranskassa vuonna 1804 käyttöön otetusta Code Napoléon -säädösoikeudesta.[2]
Säädösoikeudellisen järjestelmän ja tapaoikeudellisen järjestelmän eroja saatetaan joskus kärjistää[3], koska myös säädösoikeudellisessa järjestelmässä tuomioistuimet joutuvat käytännössä tulkitsemaan lakia tapauskohtaisesti. Tuomioistuimet eivät aina kykene ainoastaan sokeasti soveltamaan heille annettua lakia, eikä kaikkia rikkeitä ole välttämättä yksiselitteisesti käsitelty kirjoitetussa laissa. Ennakkopäätökset ja -tapaukset ovat oikeuslähteitä myös säädösoikeudellisten maiden oikeuskäytännössä.
Säädösoikeudelliset järjestelmät jaetaan usein nykyisin kolmeen kategoriaan:
- Ranskalainen: Ranska, Benelux-maat, Italia, Espanja[4], Portugali Luxemburg, Brasilia, Meksiko, Macao, Portugalinkielisten maiden yhteisö, Goa, Dadra ja Nagar Haveli ja Daman ja Diu, Malta, Romania, Quebec ja Louisiana[5]
- Saksalainen: Saksa, Itävalta, Sveitsi, Latvia, Viro, Tšekki, Venäjä, Liettua, Kroatia, Unkari, Serbia, Slovenia, Slovakia, Bosnia ja Herzegovina, Kreikka, Ukraina, Turkki, Japani, Etelä-Korea, Taiwan ja Thaimaa
- Pohjoismainen: Tanska, Ruotsi, Suomi, Norja, Islanti
- Kiinalainen: Manner-Kiina
Ranskalaisen tai napoleonisen järjestelmän historia kumpuaa valistusajan ihanteista ja Ranskan vallankumouksen periaatteista. Muiden maiden kuin Ranskan yksityisoikeudelliset järjestelmät on muodostettu usein Ranska esikuvana. Samalla tavalla Saksan yksityisoikeudellinen lainsäädäntö toimi esikuvana monille muille maille. Ranskassa yksityisoikeudellista lainsäädäntöä kodifioitiin Code civil -kirjaan ja Saksassa Burgerlisches gesetzbuch -kirjaan. Massiivisia kodifikaatioita onkin usein pidetty säädösoikeudelle ominaisena.
Pohjoismaat ovat tehneet paljon yhteistyötä yksityisoikeudellisia lakeja uudistaessaan vuodesta 1872 alkaen ja niiden yksityisoikeudellinen lainsäädäntö on tämän takia lähes identtistä.[6][7] Pohjoismaisessa järjestelmässa ei ole yksittäistä suurta kodifikaatiota, vaan yksityisoikeudelliset säädökset on kodifioitu moniin eri lakeihin. Koska Pohjoimaiden yksityisoikeudellinen lainsäädäntö muistuttaa paljon toisiaan, niiden tuomioistuimet saattavat hakea inspiraatiota toisten Pohjoismaiden tuomioistuinten tekemistä ratkaisuista ratkaistessaan pulmaa, jota ei ole ennen tullut eteen niille.[8] Maallikoiden kesken historiallisesti syntyneellä tapaoikeudella on ollut suurempi vaikutus Pohjoimaiden lainsäädäntöön kuin muualla Euroopassa.[9] Modernina aikana korkeimpien oikeuksien ennakkotapauksilla on puolestaan ollut merkittävämpi vaikutus kuin muulla Euroopassa.[10]