Pyhän Luukkaan kilta
From Wikipedia, the free encyclopedia
Pyhän Luukkaan kilta oli yleinen nimi maalarien ja taidekäsityöläisten killoilla, joita perustettiin eri paikkakunnille 1200-luvulta alkaen. Ne olivat osa kiltajärjestelmää,[1] ja ne valvoivat monin säädöksiin niin taidekauppaa, taiteen tekemistä kuin maalariksi kouluttautumista. Kiltojen monopoli alkoi murtua 1600-luvulla. Sitä ennen muun muassa hovitaiteilijat olivat voineet toimia niiden ulkopuolella.
Italiassa Pyhän Luukkaan killat tai seurat toimivat yleensä kiltajärjestelmästä irrallaan ja ne olivat myös taideakatemioiden syntymisen taustalla. Monen italialaisseuran nimi muuttui 1500-luvun lopulla akatemiaksi, kuten Accademia di San Lucaksi.[1]
Kunkin kaupungin Luukkaan kilta kontrolloi oman kaupunkinsa kaikkea elinkeinotoimintaa taiteessa, mutta eri kaupunkien killat olivat täysin itsenäisiä. Usein niiden välillä oli kilpailuasetelma.
Killoille nimensä antaneen evankelista Luukkaan sanottiin olleen ensimmäinen kristitty taidemaalari.[1] Luukas oli muun muassa taiteilijoiden suojeluspyhimys, koska Johannes Damaskolaisen mukaan hän oli maalannut Neitsyt Marian muotokuvan.[2]