Muinainen Lähi-itä
From Wikipedia, the free encyclopedia
Muinainen Lähi-itä käsittää Lähi-idän valtiot ja kulttuurit ajalta ennen ajanlaskua. Muinaisessa Lähi-idässä alkoi maanviljely noin 10 000–8500 eaa.[1]Samoihin aikoihin alettiin pitää lampaita ja vuohia, myöhemmin noin 7000 eaa. nautoja kotieläiminä. Maanviljelyn kehitys vei Lähi-idän kehittymään viimeistään noin vuonna 6000 eaa. kohti sivilisaatiota. Ihmiset asettuivat asumaan jokilaaksoihin, minne syntyi tuottoisan kasteluviljelyn avulla suuria kaupunkeja. Kirjoitustaitoa pidetään sivistyksen merkkinä. Se keksittiin Uruk-kaudella. Varhainen sivistys nähtiin mm. Etelä-Mesopotamian Sumerissa, Elamissa ja faaraoiden Egyptissä. Alueelle vaelsi monia kansoja, jotka muodostivat enemmän tai vähemmän lyhytikäisiä pikkuvaltioita ja suurvaltoja. Sumerin jälkeen tuli Babylonia ja Assyria.[2] Muinaisessa Egyptissä oli oma kulttuurinsa koko vanhan ajan.[3] Assyrian mahti oli voimakkain n. välillä 1300–720 eaa. Uus-Babylonian valtakunta, jonka kuningas Nebukadnesar valloitti Israelin, kukistui noin 539 eaa. Persian vallatessa sen. Lähi-idän muinaisen ajan voidaan katsoa päättyneen noin 330 eaa. tapahtuneeseen Aleksanteri Suuren valloitusretkeen. Tämän jälkeen hellenismi levisi alueelle.
Lähi-idän muinaishistoria (Orientin muinaishistoria) käsittelee varhaisten kaupunkivaltioiden syntyä ja kasvua sekä kansainvaelluksia. Lähi-itä ulottuu Egyptistä Israelin kautta Iraniin, ja mukaan kuuluu Turkki. Alueella kehittyivät maanviljely ja myös ensimmäiset sivilisaatiot. Ensimmäisenä syntyivät Sumerin kaupunkivaltiot kuten Eridu, Uruk ja Kiš; pian tämän jälkeen Egypti yhdistyi kaupungeista suureksi valtakunnaksi sotien kautta.[4][5]